Poluilla

Tällä viikolla listasin syitä hymyillä. Unohdin puolet. Oli syitä myös olla hymyilemättä. Unohdin nekin. - Herääminen ei-mihinkään. - Viime viikot. - Työpäivän alun myöhästyminen kahdella tunnilla. - Kahvittomat kahvit ystävän kanssa. - Ymmärrys. - Puhtaan tukan tuoksu. - Toiselle ruuan laittaminen. Yllätyksenä. - Atlético Kumpula . - Tomaattimurskaa paidalla. - Tyhjä tiskiallas. - Se, ettei vahingossa rikkomallani lasilla ollutkaan erityistä tunnearvoa. - En myöhästynyt bussista. - Lämpöinen villatakki. - Merten jää ei enää kanna, eivätkä hiekkarannat ole lumen peittämät. - Märkä maa, mutta kuivat sukat. - Kiitos. - Suunnitteilla oleva melontaretki ja siitä innostuneet ihmiset. - En eksynytkään kotimatkalla. - Patongit, sämpylät, perunat, kurkut, mansikat ja muut löytyneet aarteet. - Hevosten tuoksu. - Elokuvat. - Irtokarkit. - Kierrätyskeskus. - Runokirjat. - Oivaltaminen. - Tuntemattoman ihmisen tervehdys. Missä olet, kevät aurinkoinen, hehkeä?

Susi, siihen kohdistuvat pelot, odotukset, viha, ennakkoluulot ja suojelunhalu ovat olleet viime aikoina esillä niin paljon, että varsin tehokkaassa uutispimennossa elävä minäkin olen tilannetta ajautunut pohtimaan ja siitä useampaan otteeseen keskustelemaankin. Koska hyviä väittelyitä ja tehokasta provosointia on joskus ilo kuunnella, päädyin vapaapäiväni ratoksi katsomaan eilisen Ajankohtaisen Kakkosen Susi-illan , josta Facebookin etusivu on tänä aamuna kohissut. Kapeakatseisuuden ja kiukkuisuuden lisäksi ohjelmassa heitettiin myös muutama hyvä argumentti perusteluineen. Wikipedia "Onko oikein, että susien sallitaan tulla asutuille alueille?"  kysyy Suomen metsästäjäliiton puheenjohtaja Lauri Kontro. Haluaisin kysyä häneltä, onko oikein, että kuten keskustelussakin todettiin, me olemme asuttaneet Suomen käytännössä täyteen? "Susi ei kuulu kaupunkeihin, eikä kirkonkylille."  Olen samaa mieltä, mutta puheenvuoroista käy ilmi, että myös syrjässä asuvien ihmist

Sunnuntaiaamuinen Herttoniemenranta on hiljainen ja jäinen meri jaksaa vielä kantaa innokkaita pilkkijöitä. Tuollaisen veneen minäkin tahdon vielä joskus. Kodin, joka kulkee mukanani, joka kuljettaa minua. Taloa ei tarvitse enää vahtia ja minä elän väliin jäänyttä perjantaita. Harmaa lumisade ei jaksa hymyilyttää. Herttoniemenranta aamulla Opastinsillalla ei nukuta puoleenpäivään. Ei tänään. Takuuvuokran maksu ei onnistu ilman vuokrasopimusta ja suutun itselleni enemmän, kuin näin aurinkoisena päivänä edes saattaa suuttua. Äiti on pelastaja ja ilolla laitan hyvän kiertoon. Uusia kenkiä ei löydy ja loska on kastellut omani jo monta korttelia sitten. Kuljen aina uudelleen eksyen ja joka kerta tieni lopulta löytäen. Kävelen muita hitaammin. Mihin heillä on niin kova hoppu? Keittiön hiljaisuuden rikkoo vain hissin kolina. Ihmiset sulkeutuvat koteihinsa illaksi. Pasteijoita, croissantteja,leipää ja vispikermaa löytyy Itä-Pasilan yöstä jaettavaksi asti. Oma työssäjaksamiseni

Opastinsillalla oli kaikki niin kuin ennenkin. Hymyilin. Herätys ja pakkaaminen vailla päämäärää. Melkein juoksimme junaan, joka vei meidät Tampereelle. Heikki oli laiturilla vastassa, eikä minun tehnyt edes mieli puhua. Olin vain ja hengitin. Hymyilin. Yllätysvieraita, ikävöityjä ystäviä, eläinnaamareita, hyytelöshotteja, mädätetty ankanmuna ja loputon Maalaispoika. Huolimatta siitä, että Känni-Paananen käännytettiin baarin ovelta, minua ilostutti niin paljon, että olisin voinut itkeä. Hymyilin. Aikaisin aamulla silmiin paistava aurinko ja liian lyhyet yöunet. Saamattomuus ja sohva. Eilisten juhlien ennen meitä siivotut jäljet. Lisää jälleennäkemisiä ja huonoja youtube-videoita. Maalatut kasvot ja PSY-kikerrykset. Tanssia, tanssia, nopeaa ja hidasta. Aamuyön humalainen runotuokio, joka ei loppunut ehkä ikinä. Lempeys ja taas uni, joka ei meinannut tulla. Hymyilin. Tarinat, joita en osannut, enkä jaksanut kertoa. Laiska ja lihava hevonen, jolla ratsastaminen käy rankemmast