Poluilla

Maanantainen vapaapäivä kaiken uuden, ihmeellisen, kiireen ja kysymysten keskellä tulee tarpeeseen. Nyt ymmärrän, miksi Mortenilla on pakkomielle päiväkirjani suhteen. Hän epäilee ensiviikkoisen jäätikköretkemme koituvan kohtalokseni ja kun  tavaroideni joukosta sitten löydetään päiväkirja, päätetään elämästäni tehdä elokuva (miksi, sitä en tiedä). Mies haluaa varmistaa saavansa hyvän roolin. Ymmärrettävää. Tiistaina on aika viimeisen guide observation -retken, joka on vaellus Trollsteinen huipulle. Jäätiköllä ilman jäärautoja kulkeminen on varsin epämiellyttävää, eivätkä lenkkarein ja farkuin varustautuneet taiwanilaiset turistit olisi pysyneet pystyssä lainkaan ilman meidän poikiemme apua. Minä selviän tällä kertaa jokien yli kuivin jaloin ja yhtäkään termospulloa hukkaamatta. Bruktikken, paikallinen kirpputori, on auki tiistaisin ja sunnuntaisin. Kolmen tunnin verran kunakin päivänä. Se on pikkuruinen rakennus aivan keskustassa ja eroaa suomalaisista vastineistaan siten, että

Tiistai 13.08.2013 Varustehankintoja kaupungissa. Lisää ANG-porukkaa; etelänorjalainen Niklas, tanskalainen Morten, Asgeir, H-P sekä skeittilautaa mukanaan kantava Jakob. Ensimmäisen illan sankarini kertoo lähtevänsä yhdeksän päivän purjehdusretkelle. Kuulostaa upealta. Keskiviikko 14.08.2013 On ensimmäinen koulupäivä. Kahdeksan kilometrin "koulumatka" aikaisin aamulla ei houkuta ketään, joten tilaamme taksin, kuten kunnon ulkoilmaihmiset ainakin. Joukkio Nybyenin tien päässä kasvaa pikkuhiljaa. Lopulta meitä on yhdeksäntoista sekä opettajamme Sigmund. Hän kiertää kättelemässä meidät kaikki ja lempeiden silmiensä hymyyn on helppo vastata. Käymme läheiselle pienelle harjanteelle, jolta näkisi Nybyenin yli alas kylään, jos lumisateen mukanaan tuomat matalalla roikkuvat pilvet eivät sulkisi meitä valkeaan syleilyynsä. Istumme rinkiin ja Sigmundin johdolla esittelemme itsemme ja odotuksemme tulevalle vuodelle. Vastoin ennakko-oletuksiani en olekaan joukon nuorin. Su

Taakse jääneessä kesässä ehti tapahtua paljon. Nyt olen taas astunut epätodellisuustunneliin. Olen lähdössä, mutta minua ei itketä. Mieleni on muualla. Herään koneen pudottaessa korkeutta äänekkäästi rämisten. Ehdin nähdä vilauksen vuorenrinnettä ja jäätikköä, kunnes olemmekin jo maassa. Hikoilen kaikkien kantamusteni alla mereltä käyvästä kylmästä viimasta huolimatta. Minun ei tarvitse kuin kävellä lentokentän parkkipaikan halki, taiteilla rinne alas ja olen leirintäalueella. Ehdin luulla, etten löytäisi minulle luvattua telttaa ja kiroan. Alkujaan saksalainen poika pelastaa minut pinteestä ensimmäisen kerran ojentamalla teltan juuri sieltä, mistä minulle oli etukäteen kerrottu sen löytyvän. Hän on täällä kesätöissä oppaana. Teltta on kovin erilainen kuin aiemmin käyttämäni, enkä millään keksi kuinka se toimii. Tuskailen sen kimpussa kohmeisin sormin, kunnes pelastajani saapuu toistamiseen. "Do you need help?"  Olen ylitsevuotavaisen kiitollinen. Pojat olivat kuulem

Halusin kirjoittaa siitä, miten iloinen olin palatessani Suomeen viime huhtikuussa. Halusin kirjoittaa siitä, miten mahtava kesä tämä minulle oli. Siitä, miten paljon ehdin tehdä, nähdä, tuntea ja kokea. Halusin kuuluttaa maailmalle, että minun ystäväni ovat parhaita mahdollisia. Mutta sanat eivät solju, eivätkä taivu tänään. Tyydyn siis kiittämään koko sydämestäni ja kertomaan, että rakastan. Siis kiitos Suomeenpaluujuhlista. Kiitos epäsovinnaisesta huumorista. Kiitos meloottiretkestä. Kiitos loputtomista runoista. Kiitos kokoontumisista Opastinsillan keittiössä. Kiitos keinumisesta. Kiitos potkupalloilusta. Kiitos ihmiskasoista. Kiitos seikkailuista. Kiitos hymyistä. Kiitos marjoista. Kiitos saunailloista. Kiitos twisteristä. Kiitos Mikko Alatalon keikasta ja Maalaispojasta. Kiitos päiväunista nurmikolla. Kiitos kotoisuudesta. Kiitos Ilosaaresta. Kiitos saaripäivästä. Kiitos halauksista. Ootte ihanei ja mun tulee ikävä. <3

Hyvät päivät alkavat usein kiireettömillä aamuilla. Niin tämäkin. Ulkona on niin lämmin, ettei ihmisraasu tiedä mitä pukisi päälleen. Kaikki mikä kaduttaa on se, että kuljimme jäätelökioskin ohitse mitään ostamatta. Vesillä vapauden tunne ottaa vallan ja kuumuus haihtuu iholta. Pienellekin saarelle mahtuisi suuria seikkailuja. Aallot ovat hioneet rantakallioita jo ajattomista ajoista, mekin voimme siirtää kiirettä. Kotimatkalla salamat valaisevat taivaanrantaa. Junasta myöhästyminen ei sureta, eikä sateessa palele. Tätä on kesä. Tätä on elämä.

Miten voimauttavaa onkaan huomata, kuinka paljon pienet asiat voivat ilahduttaa. Asiat, kuten jalkakäytävällä innoissaan loikkiva pieni poika tai liikennemerkin ihmisen rintaan liimattu sydän.