Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on marraskuu, 2013.

Turismista

Olen vasta taannoin tajunnut todella opiskelevani turismia. Useat luennot, erityisesti ekoturismi -aiheiset, ovat saaneet minut pohtimaan alavalintaani ja siihen liittyviä eettisiä kysymyksiä, jopa dilemmoja. Mitä turismi on? Millaista sen pitäisi olla? Kuinka haitallista turismi on? Voiko siitä olla hyötyä? Mikä minun osani tässä kaikessa on? (c) Colourbox Suurin osa ihmisistä yhdistänee sanan turismi  mielikuvaan massaturismista. Laumoittain japanilaisia kameroineen tai pohjoismaalaisia elintasovatsoineen, vyölaukkuineen sekä sukkine ja sandaaleineen. Turistit tulevat ja menevät, jättäen jälkeensä vain roskansa, parhaassa tapauksessa myös rahansa. Mielikuva on monelle vastenmielinen. Minullekin. Turismi voi kuitenkin olla muunkinlaista matkailua, kuten vaikkapa pienessä ryhmässä oppaan kanssa harvinaislaatuiseen ekosysteemiin tutustumista tai vapaaehtoistyötä paikallisen yhteisön hyväksi. Hidas elämäntapa kasvattaa suosiotaan ja ympäristötietoisuus lisääntyy. Mutta minkälai

Mathisdalen

Mathisin laaksossa on mökki. Mökissä olimme me. Keskellä pimeyttä, tähtitaivaan alla. Joki ei ollut vielä jäätynyt umpeen ja nuotiopaikka oli kaivettava esiin hangesta. Revontulet eivät tulleet, mutta tupa pysyi lämpimänä ja sopu antoi sijaa.

Apatiaakin

(c) Yes-Virginia Kun yliopiston kantiini muuttuu olohuoneeksi ja kaupunki on vieras, muttei kutsuva, tylsyys ja laiskuus kulkevat käsikädessä ja ruokkivat toisiaan. Muutumme kaikki apaattisiksi möhkäleiksi. Mainostettu intensiivinen opiskelujakso on odotuttanut itseään yli kaksi viikkoa ja tietokoneen näytöltä lukeminen on rasittavaa. Pianonkin ovat laittaneet lukkojen taa. Luvattu myrsky ei koskaan saapunut ja kameraanikin olen kohdellut kuin ilmaa. Svalbardilla olematon koti-ikävä on täällä todellisuutta. Olenhan jo mantereella. Ajaisin sinne kahdessa päivässä Suomipoppia kuunnellen. Kotiin. Silti raikkaassa ilmassa uni maistuu, eikä tyynyä ole ikävä. Eniten naurattaa iltaisin ja villasukkien viedessä jalat alta. Aika jaksaa juostakin välillä, ystävien keskellä ei ole yksin ja hyvä musiikki toimii aina. Ja onhan jotain opittukin. Tiedän nyt, mitä friluftsliv tarkoittaa. Mietin, mikä minun roolini turismissa on ja millaista turismia haluan tukea. Onko matkailusta enemmän

Vapaailmaelämästä

Hossa 2012 Friluftsliv  lienee norjalaisten rakkain sana. Se on vilissyt puheissamme koko syksyn, mutta erityisesti viimeiset kaksi päivää, kun itse Nils Faarlund tuli aiheesta meille puhumaan. 76-vuotias, villavaatteisiin pukeutunut setä esiteltiin kuin palvottu hengellinen johtaja. Hän on kehittänyt kokonaisen filosofian friluftslivin ympärille ja työskentelee säilyttääkseen tämän perinteen maassaan. Hossa 2012 Sanaa friluftsliv ei voi kääntää (suora käännös suomen kielelle olisi vapaailmaelämä), ei englanniksi eikä muillekaan kielille. Äkkiseltään sen voisi kuvitella tarkoittavan ulkoilua ja vapaa-ajan aktiviteetteja, mutta äkkiä käy myös ilmi, että se on jotakin aivan muuta, jotakin paljon enemmän. Perinne juontaa juurensa kansallisromantiikan aikaan 1800-luvun lopulle. Kansallisromantiikka syntyi vastarintaliikkeeksi industrialismille ja loi pohjan friluftslivin kaltaisen ilmiön kehittymiselle. Perinteistä elämäntapaa (noble savages = jalot villit) ihailtiin ja ihmise

Lapsenmielillä

Sunnuntaiaamun siivoustehokkuus on yllättävä. Rätit ja imurit heiluvat ja parakki yksi jää tyhjäksi, mutta siistiksi. Löydän kadonneen pyöräni bussimatkalla lentokentälle. "Were you in pub Barentz last night?" "Yeah. Why?" "I think I just saw my bike in front of it." Alex ja HP kuulevat nimensä kuulutettavan ja me näemme heidät penkomassa matkatavaroitaan koneeseen kävellessämme. Toisen rinkassa oli tyhjä, mutta pesemätön polttoainepullo, toisen takintaskuun oli jäänyt ammuksia. Hups. Nousemme pimeälle taivaalle ja näemme horisontin hohtavan oranssina. Katselen vaelluksella tutuksi tulleita maisemia yläilmoista. Ne hujahtavat ohitse nopeasti. Kuin aika. Tuntuu haikealta jättää taakse tämä paikka, joka on ollut ainoa todellisuuteni viimeisten kuukausien ajan. Tromssan lentokentällä on minun vuoroni tulla kuulutetuksi. Seuraan vakavailmeistä ja vaitonaista miestä pitkin sekavia käytäviä koettaen arvata minkälaiseen pulaan olen joutumassa. Lentokentän

Vuosientakaisia

Ja taas olen tehnyt löytöjä. kaksi kierrosta liikenneympyrässä (c) raiining-day ja tiedän, etten enää palaa takaisin muistellaan ja huomataan, ettei muuta muistetakaan kun humalassa kaikki on hauskempaa halataan, vielä tavataan ruusuinemme vakuutellaan vaikka toisistamme kuullaan tuskin koskaan vuosien päästä mietin siihen aikaan takaisin palaisin, jos vielä voisin palaisin huoltoasemalle, jolla istuu vieläkin rakkaus teinitytön, se mies, josta haaveilin vakiopöydässä vaimoineen ja lapsineen se istuu miettien milloin kadotti nuoruuden Olen koivu Olen koivu. Nuori vielä, ohutrunkoinen. Oksani ovat kapeita, eikä niitä ole paljon. Kasvavat vielä. Ensimmäiset lehteni puhkesivat keväällä. Silmuina nukkuivat, puhkesivat lehdiksi. Valo värjäytyy vihreäksi kulkiessaan niiden lävitse. Olen vielä pieni, katson vanhempiani ylöspäin. Nuorempiani taimiksikin puhutellaan. Mustavalkoinen kaarnani on sileä, arveton. Elämä ei ole minua kolhinut. Juureni ulottuvat joka vuo

Kiukaanrakentajista

Aurinko nousi viimeistä kertaa ja laski kuukausien yöhön. Pimeyteen herääminen tuntuu hankalalta. Vuoret ovat usvan ja lumisadeverhon takana piilossa harva se päivä. Ehkä jonain päivänä huomaan niiden kadonneen. Eräänä iltana itkin ilosta ja toisen silmät kostuivat hänen kertoessaan edellispäivän olleen elämänsä parhaimpia. Kerroin olevani onnellinen ja puhuin totta. Kuulin melkein kadoksissa olleen ystävän ääntä ja puhelu venyi ennätyspitkäksi. Tuli ikävä. Lähtekäämme joulukuussa luoliin seikkailemaan! Huoli joulunjälkeisistä asumisjärjestelyistä katosi ilouutisten kiiriessä korviimme. Saimme asunnon, täydellisen kodin kevääksi. Jouduin tosin kaivamaan syvän kuopan koirahaaveilleni, koska Ådnen allergia. Lupasin, etten vihaa, miten voisinkaan. Kerättyämme kiviä neljän ihmisen voimin lähes kahden tunnin ajan, oli Finnish Saunamaster in johdolla kasaamamme perinteinen kiuas vihdoin valmis. Svalbardin kivimateriaali ei kestä kovia lämpötilanvaihteluita ja räjähtelee v