Poluilla

Päivä 1 Istuessamme telakuorma-auton kyydissä tunnelma on jännittynyt ja korkealla. Hytkymme hitaasti eteenpäin, ikkunat niin huurussa, ettei maisemia näy. Britti muuttuu matkapahoinvoinnista kalpeaksi ja yhteislauluna raikuu Bon Jovin Livin' On A Prayer . Sitä, mikä on matkasta unohdettu, ei tarvita - eikö? Kyytimme jättää meidät Gangdalenin suulle. Huippuvuorten suurin laakso, Reindalen, aukenee eteemme ja kirkkaassa säässä näemme kauas. Reindalen on noin neljäkymmentä kilometriä pitkä ja nimetty runsaan porokantansa mukaan. Mieli on kevyt ja sää täydellinen: aurinko paistaa, eikä tuulesta ole tietoakaan. Matkan ensimmäiset kymmenen kilometriä eivät ota aikaakaan. Päivä 2 Yö oli viileä, tänäiltana pukisin enemmän vaatetta. Sää näyttää hyvältä ja lämpömittarin lukema osoittaa kahtakymmentäyhtä pakkasastetta. On minun vuoroni ottaa oppaan rooli. Tänään ryhmääni kuuluu Stianin, Torbjørnin ja Louisin lisäksi myös viisi friluftsliv-opiskelijaa Voldasta. Ison porukan kanssa tun

Viikonloppu lasten leirillä, jäätiköllä tietysti. Sen jäljiltä väsyttää. Pakkanen on pitänyt säät kirkkaina ja posket punaisina. Tiistaina edessä uusi reissu, jonka valmistelu stressaa. A weekend at a camp for kids, on a glacier of course. I'm tired after it. Cold has kept the weather bright and our cheeks red. We'll leave for a new trip on Tuesday and the preparations are creating me stress. Tässä kuvassa ollaan vielä keskiviikkoisella moottorikelkkaretkellä.

Jos kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa, tässä on kaksikymmentäyksituhatsanainen kertomus koulupäivästä moottorikelkan kyydissä. If a picture tells more than a thousand words, here's a story of a school day on a snow mobile in twenty one thousand words.

Ensimmäisiä kertoja olen päässyt toimimaan oppaana yksin, itsekseni. Tähän saakka olen seurannut, ollut toisena oppaana, usein jonon hännillä. Olen tarkkaillut, kuunnellut ja ottanut oppia. Sunnuntaina sain puhelun. Platåfjellet. Kolmelta. Kaksi vierasta. Vähän jännitti. Entä jos ne norjalaiseen tapaan ovatkin atleetteja? Vaan eivät olleet. Pariskunta, joka tahtoi nähdä kaupungin kerralla kokonaan. Kipusimme ylös vastasataneessa lumessa kahlaten ja aika riitti kiivetä vielä tavallista korkeammalle. Tarinat jääkarhukohtaamisista kiehtoivat. Maanantaina retkeilin jääluolalle. Kaksi ja puoli kilometriä, joiden aikana noustaan viiteensataan metriin. Laskeva aurinko antoi tilaa kuulle, joka kasvoi kirkkaammaksi. Vierainani nuori norjalainen pariskunta. He olivat ihania ja kyselivät paljon. Luola jäätikössä on monelle jotakin ennenkokematonta. He kiittelivät, niin minäkin. Retkestä jäi hurjan hyvä mieli ja energinen olo. Tätä varten täällä ollaan.

Nukkuminen oli jäänyt vähälle, sillä olin tapani mukaan jättänyt pakkaamisen taas viimetinkaan. En ratkaissut koordinaattimysteeriä, joten paiskasin tiiliskiven kokoisen GPS:ni reppuni pohjalle häpeämään. Pulkat, sukset, kiväärit ja meidät opiskelijat lastattiin bussiin. Odotusta oli ilmassa. Toiset juttelivat innosta soikeina, toiset käyttivät bussimatkan viimeisenä rentoutumisen hetkenä ennen retkeä. Minä odotin tulevia päiviä sekavin tuntein; kaiken uuden oppimista innolla, hirvittävää säätä peläten ja varsin vajavista hiihtotaidoistani huolestuneena. Liikkeelle päästyämme mieleni keveni. Unohdin minua kalvaneen tunteen siitä, että olen takuulla taas unohtanut jotakin tärkeää. Sukset luistivat ja pulkka liukui perässä yllättävän kevyesti. Adventdalen aukeni eteemme lumisena. Taivas punersi ja aurinko lämmitti jo vuorten huippuja. Ohitimme porolauman, emmekä olleet kiireessä, kuten eivät nekään. Saapuessamme leiriin paikka oli jo valittu. Pystytimme kaikki telttamme samaan rivi