Poluilla

Sain äidiltä joululahjaksi kameran. Sellaisen, joka mahtuu taskuun, kestää iskuja ja vettä. Laadukkaita kuviahan se ei ota, mutta kuvia kuitenkin. Yritin leikkiä sillä tänään, kun kävelin kauppaan auringonpaisteisessa aamupäivässä. My mum got me a camera for Christmas. A camera, that fits in my pocket and can handle getting wet and beaten up. It won't take high quality pictures of course, but it still does take pictures. I tried to play with it today as I walked to town in the sunny morning.

Kun viettää päivät töissä, antaa kaikkensa ja tulee kotiin väsyneenä. Kun käy nukkumaan iltayhdeksältä. Sitä elää sellaista elämää, jossa ei ole olemassa kenellekään - paitsi töissä. Silloinkin sitä on vain töissä ja kohtaamiset ihmisten kanssa jäävät lyhyiksi, satunnaisiksi. Jollekin jää oppaana ehkä mieleen unohtumattoman kokemuksen reunamille, toiselle on osa sitä persoonatonta palveluhenkilökuntaa, joka koko tätä paikkaa pyörittää. Mutta ei se ole huono asia, eikä luonnotonkaan. En minäkään muista kaikkia palvelemiani. Viime päiviltä mieleeni ovat jääneet iloinen, itävaltalainen täti, jolta sain suklaata sekä seitsemänkymppinen tummu, joka ensimmäistä kertaa hevosen selässä oltuaan oli niin iloinen, että halusi halata. Toissapäivänä tartuin uuteen kirja an. Sellaiseen, joka oli saatu luettavaksi, mutta jätetty hyllylle sängyn viereen pölyttymään. Tänään minulla on enää kolmekymmentä sivua jäljellä. Olin melkein unohtanut, kuinka mukaansatempaavia kirjat voivat olla ja kuinka rauh