Poluilla

On aivan tavallinen torstai-ilta. Olen ulkona aikaan, jona useimmista taloista ovat valot jo sammuneet. Muut, paitsi jouluvalot. Tai ehkä toisetkin kutsuvat niitä kaamosvaloiksi. Tai tunnelmavaloiksi. Ei silti ole pimeää. Tähdet tekevät parhaansa kilpaillakseen loistollaan täydellistymistään lähentelevän kuun kanssa. Tämä ei ole pimeää, ei edes valon vähyyttä. Tämä on päivän uni ja pehmeys, tässä on rauha ja hiljaisuus. Aivan hiljaista ei sentään Kittilän kirkonkylälläkään ole. Jostain kylän toiselta laidalta kantautuu ääni, joka kertoo jonkin suuren kulkuneuvon tai koneen liikkuvan poikkeukselliseen suuntaan, taaksepäin. Mitä todennäköisimmin joku auraa tänään sataneita lumisenttimetrejä takanaan kellonympäryksen kiertänyt työpäivä. Minä tuijotan taivaankannessa häivähtävää värieroa yrittäen päätellä sen olomuotoa. Taivaan vivahde varmistuu revontuleksi, henget heräilevät hiljalleen. Heräilevät häkistään meille huutelevien metsästyskoirien ansiosta ehkä taloissaan viruvat ihmisetk